
Nypyköiden uran aikana orkesterista on lähtenyt ja takaisin palannut useita henkilöitä jotka ovat perustaneet toisia orkestereita joiden kanssa on levytetty, keikkailtu ja muuten vain keskenään soiteltu. Olen tähän yrittänyt koota hieman informaatioita noista orkestereista.
"Konekomppiin luottanut PS teki aikoinaan 3 demoa,
joita läheteltiin rocklehtien demopalstoille ja
soitettiin humalapäissään kavereille. Keikkailu ei
tullut kyseeseen.
PS:n äänityksissä väkerrettiiin ensin
sekvensseritausta, päälle soitettiin kitara- ja/tai
bassoraidat. Lopuksi laulua sen verran kuin raitoja
riitti.
PS:n hittejä olivat mm. diskoraidat "Minä ja Lasse Morkkinson" sekä "Kaikki
Suomen Seurahuoneet". Maininnan arvoisia ovat myös koulutuspoliittinen
kannanotto "Peruskoulun Nousu ja Tuho" sekä kaukaa Madonnaa ihaileva "Justiinsa
Kuin Neitsyt"
Tiivis keikkailemattomuus ja Nypyköiden odottamaton
suosio tamperelaisten keikkamyyjien keskuudessa
lopetti PS:n touhut. Toteuttamatta jäi suunniteltu
diskosinglen teko. Tulevaisuuden suunnitelmissa on
materiaalin julkaisu mp3:na. Tai ehkä ei kuitenkaan." - Lippa Lindström
Nimen keksimme Aku Ankan taskukirjasta, jossa Roope ryntää ulos romuttuneesta
lentokoneesta, jonka nokka on hautautunut jättimäiseen tyynyyn. Tyynyssä lukee
"palovarma syöksyeste".
Maininnan arvoinen PS:n biisi oli "Kevin Keegan". Se on tajunnanvirtsaa
urheilufaniudesta. Nypykät äänitti kappaleen JJ-studiossa, ja se soitettiin
yhdellä keikalla Keski-Pohjanmaan jollain lavalla (ainakin sound checkissa,
keikasta en muista juurikaan). Kitarasoolon ajatus oli, että pitää käyttää vain
C-säveltä.
Viikin Mika soitti sen mukisematta kuten kaiken muunkin, mun sävellyksiä
myöten.
Kappale ei jostain syystä päätynyt Elämä on sumfalle. Ihme. Epe Helenius antoi
meille aika vapaat kädet, kun sanottiin että tehdään edes huumori-EP jos ei
pitkäsoittoa. Ehkä kappale oli urheiluhenkiselle Epeliukselle liikaa, Kevinhän
menettää tarinassa pelikykynsä.
Mulla ei ole nauhoitetta tallella, eikä kellään jolta olen kysynyt. Se on
siirtynyt Avenien planeetalle.
" - Tuomas Rosberg
| Lippa Kutvonen aka Markku Lindström | ???? |
| Tervo Heneikka aka Tuomas Rosberg | ???? |
| Serto Römpötti aka Joni Aven | ???? |
| Markku Palmunen | laulut |
| Markus Pulkkinen | mandoliini,vibrafoni,sello,sähkökitara,banjo,koskettimet,piano,haitari,huuliharppu |
| Joni Aven | sähköpiano,haitari,polkuharmoni |
| Jaani-Hermanni Aalto | sähkökitara,akustinen kitara,stunt-basso |
| Kuka Vastamäki | akustinen kitara,sähkökitara,banjo,piano,lehmänkellon pidike |
| Markku Parkkonen | basso |
| Velkki Mykrä | congat,bongot,tamburiini,kilkan kalkan + kellit |
| Jari Karppinen | rummut,tamburiini,lehmänkello,nauru |
| Professional handiclappers | kuka,valentin & survos |
| Memphis-choir | kuka, mr. parker & survos |
| 12 käskyä CDS (Johanna Kustannus 1994 AMTSCD 204) | ||
|---|---|---|
![]() |
1. 12 käskyä (2'44) | (Säv., san. ja sov. M.Palmunen, M.Parkkonen & M. Pulkkinen) |
| 2. Hunajaa (3'10) | (Säv., san. ja sov. M.Palmunen) | |
"12 käskyä" on julkaistu myös seuraavalla kokoelmalla:
Villi Pohjola 2 - (hittikokoelma 1994) Megamania mgmcd 2057
| Välillä taivaan ja maan (Johanna Kustannus 1994 AMTSCD 2062) | ||
|---|---|---|
![]() |
1. Välillä taivaan ja maan (2'45) | (M.Palmunen) |
| 2. Huojuvassa talossa (2'16) | (M.Palmunen) | |
| 3. 1.4. (3'17) | (M.Palmunen) | |
| 4. Kaunis (4'48) | (M.Palmunen) | |
| 5. Huojuvan talon tyttö (3'29) | (M.Palmunen) | |
| 6. Hunajaa (3'09) | (M.Palmunen) | |
| 7. Nuoruusmuistoja (2'41) | (M.Palmunen) | |
| 8. Huijari (2'47) | (M.Palmunen/M.Parkkonen) | |
| 9. Haavi (2'08) | (M.Palmunen/K.Vastamäki) | |
| 10. Hyvää syksyä sulle (4'01) | (M.Palmunen) | |
| 11. Hyvää iltaa (3'00) | (M.Palmunen) | |
| 12. Jazzia (2'41) | (M.Palmunen) | |
| 13. Kadun varjoisaa puolta (3'00) | (M.Palmunen) | |
| 14. Valovuosien päässä (5'05) | (M.Palmunen) |
"Spiders perustettiin Suomen paskin bändikilpailua varten. Orkesteri soitti yhden harjoituskeikan Pikku Palma nimisessä ravintolassa Heinolassa, jossa äänitettiin myös nauha kilpailua varten. Osakilpailu käytiin Mikkelissä, jossa jatkopaikkaa ei Spiderssille suotu. Raadin arvio bändistä oli tyly: LIIAN HUONO OLLAKSEEN PASKA. Bändin perusideanahan oli soittaa tiukalla otteella rokkia tosissaan. Ei pelleilyä, vaan lavatyöskentelyn piti olla tosi rock. Bändi tosiaakin oli aika hyvä, koska bändi sai jo ekalta keikalta faneja, jotka tulivat katsomaan Mikkelin keikkaa. Spidersin laulaja Kalle Vastamäki esiintyi jo puolen vuoden päästä Rockin SM-kilpailujen finaalissa laulajana. Tallaista elämä on." - Velkki Mykrä
| Kalle Vastamäki | laulu |
| Joni Aven | kitara |
| Harri Peltonen | piano |
| Jari Karppinen | basso |
| Velkki Mykrä | rummut |
"AKKA orkesteri on hajonnut tai sitten se telakalla - ei olla päätetty. Todennäköisesti joskus perustamme uuden orkesterin samoilla miehillä - saa nähdä." - Velkki Mykrä
| Markku Palmunen | laulu ja kitara |
| Markku Lindström | basso ja laulu |
| Pertti Setälä | koskettimet ja viulu |
| Joni Aven | haitari |
| Velkki Mykrä | percussiot |
| Yves Mykrä | rummut |
| Markus Pulkkinen | kitara |
|
|
© 1997-2011 Mega's Metal Asylum, Poko Records, Johanna Kustannus & Pöhö Records