N Y P Y K Ä T

Uutisia

NYPYKÄT - KYMMENEN VUODEN KANUUNA
Heinolan raikulipojat hakkaavat taas lapikasta lattiaan !
Kymmenen vuotta Kanuunarallia ja taas täällä.

Menneellä vuosituhannella, vuonna 1988, synnytettiin Heinolassa ehkä omituisin laulu-ja soitinyhtye mitä suomalaisen kevyen musiikin saralla on kuunaan ollut. Yhtyeen perustamiseen oli selvä tarve, mutta kukaan ei muista, minkä takia nimeksi annettiin Nypykät ! Hällä väliä, karavaani alkoi kulkemaan - välillä avolava-autolla vesisateessa, välillä apostolinkyydillä soittimia kantaen, keikkaa pukkasi ja kaikilla oli hauskaa. Ajan tavan mukaan lauluja tallennettiin vinyylilevyille ja niitä myytiin halukkaille. Taas oli kaikilla entistä hauskempaa. Kun lopulta Kanuunaralli -levyn julkaisemisen jälkeen vuokrattiin keikkabussi ja kierrettiin koko Suomi muutamaan otteeseen, törmättiin alenevan rajahyödyn teoriaan: tarvetta tyydytettäessä sen intensiteetti oli pienentynyt.

Nyt on vietetty kymmenen vuotta Kanuunarallia ja Nypykät esiintyy jälleen yhden kerran suuressa levytyskokoonpanossaan. Vielä kerran kuullaan Raikulipolkka, Jatsilla taivaaseen, Niukkasen toimisto, Kanuunaralli ja Lastenlaulu, jossa kerrotaan kuinka Venäjänmaa toi lapsilleen vanhoja mummoja... Keikka taltioidaan saman tien levynä julkaistavaksi. Uusi Nypykät konserttilevy julkaistaan marraskuussa Heinolassa.

NYPYKÄT - KYMMENEN VUODEN KANUUNA

ESIINTYMINEN HEINOLAN KESÄTEATTERILLA HEINOLASSA JYRÄÄ -ILMAISKONSERTISSA
SUNNUNTAINA 8.7.2001


10.7.2001 (Miika Kuusinen)
Konsertti oli ja meni, lapikasta lyötiin lattiaan ja polkkakone kävi kuin enkeli. Yleisö oli yllättävän hyvin mukana ja tuntui muistavan kappaleet pitkästä keikkatauosta huolimatta. Keikka tallennettiin 24-raidalle, josta Maku Pulkkinen alkaa työstämään nauhaa. Levy on tarkoitus julkaista Heinolassa 3.11. Ravintola Valentinassa keikan yhteydessä. Settilista oli seuraavalainen:

Kuppi
Tilitys 2
Kanuunaralli
Entinen tyttö
Salaisuus

Piiskaa
Hyönteissankari
Hirmumyrskyn aikaan
Hei äiti
Haribo

Lastenlaulu
Suomi elää metsässä
Lainattu seteli
Salamimakkarapötkö
Niukkasen toimisto

Sua odoteltiin jo
Skärgård
Raikulipolkka
Raakaa kalaa
Rehelliset laatat
Jazzilla taivaaseen

Polliisin pellit


11.9.2001 (Velkki Mykrä)
MTV ei lähetä Popfinlandiaa tänä vuonna suorana. Lähetys tulee ulos: Pe 21.12. klo 19.30 - 20.55 ja 21.00 - 22.00


5.11.2001 (Velkki Mykrä)
Valentinan keikan biisilista:

Setti 1:
Luuseri
Kuppi
Kanuunaralli
Kerro kerro kuvastin
Tilitys
Hirmumyrskyn aikaan
Piiskaa
Hyönteissankari
Karuselli
Neljä vuodenaikaa
Salaisuus
Entinen tyttö
Skärgård
Raikulipolkka
Rehelliset laatat

Setti 2:
Tarmo Manni
Anna armoa
Lainattu seteli
Niukkasen toimisto
Suomi elää
Nuoruusmuistoja
Hei äiti
Haribo
Jaakko ota III
Raakaa kalaa
Salami
Sua odoteltiin jo
Lastenlaulu
Jatsilla taivaaseen

Encore:
Armeija

"Kaikki meni niin kuin suunniteltiin, yleisöllä oli hauskaa ja mikä tärkeintä meillä oli vitun hauskaa." Velkki Mykrä


Kyllä polkka aina humpan hakkaa!
Nypykät, Ravintola Valentina, Heinola 3.11.

Heinolan syysilta on tyhjä ja pimeä. Verkkainen liikehdintä torin reunalla, poliisiauto, puiden laihat hahmot rantapuistossa. Kylmän valkoinen kuu. Torin kupeessa, Ravintola Valentinassa tunnelma on päinvastainen. Ravintolasalin nurkkaan on ahtautunut punaisiin oloasuyhdistelmiin sonnustautunut liuta rumia miehiä. Tiivis poljento, hikisiä otsia, innostunut yleisö. Tyrmäävän polkan riemujuhlaa.

Nypykät juhlisti runsaan kymmenen vuotta kestänyttä olemassaoloaan soittamalla menneen kesän Heinolassa Jyrää -tapahtumassa alkuperäiskokoonpanossaan. Nyt oli puolestaan aika esiintyä tuolla keikalla nauhoitetun "Livekala - kymmenen vuoden kanuuna" -levyn julkaisun kunniaksi. Illan aikana yhtye innostui tarjoamaan tuhdin materiaalipaketin. Kaksi pitkää settiä, yli 30 laulua.

Konsertin introna näytettiin kuuden minuutin kaitafilmi "Heipot", jonka teatteriryhmänäkin kunnostautunut Nypykät on tehnyt vuonna 1997. Tämän jälkeen ei lavalla nähty hiljaista hetkeä. Keikan ensimmäisellä puoliskolla Nypykät keskittyi lähinnä debyyttilevynsä, Kanuunarallin kappaleisiin. Jälkimmäinen puolisko polkattiin pääosin uudemman materiaalin parissa. Valikoimaan kuului myös paljon julkaisematonta tavaraa.

Sisäpiiritietojen mukaan Nypykät oli asettanut itselleen ehdottomat alkoholirajoitukset. Orkesteri sai nauttia ennen konserttia 51 tuopillista olutta ja 36 paukkua jaloviinaa. Keikan aikana polkkabensiiniä sai käyttää 36 tuopillisen verran. Annostus tuntui toimivan, polkkakone jauhoi läpi keikan yskimättä. Varsinaisena dynamona toimi rumpujen, basson ja koskettimien muodostama tukema kivijalka, jonka päälle muu yhtye sai luoda värikkään äänimaailmansa. Viulu ja haitari osoittivat mahtuvansa mainiosti samalle lavalle sähköisen ja visuaalisen kitaran kanssa.

Kappalevalikoima osoittautui monipuoliseksi. Kirpeän polkan välissä äidyttiin välillä jopa herkistelemään. Myös ruotsalaisperäinen kulttuuri sai oman osansa hilpeän Skärgård-valssin muodossa. Laulusolisteina vuorottelivat Markku Palmunen ja Tuomas Rosberg, joista jälkimmäisen esittämä, levyjen ulkopuolelle jäänyt Neljä vuodenaikaa oli yksi keikan koskettavimpia hetkiä. Tasavahvasta kappalemassasta erottuivat myös häkellyttävän tiiviisti soinut Entinen tyttö, Palmusen isännöimän, syyttä tuntemattomaksi jääneen Huojuva talo -yhtyeen Nuoruusmuistoja, sekä keikan lopun suunnattoman intensiivinen hittiputki, joka käsitti kappaleet Raakaa kalaa, Salamimakkarapötkö, Sua odoteltiin jo, Lastenlaulu ja Jazzilla taivaaseen. Encoreksi valittu Armeija oli puolestaan hienovarainen tapa kertoa keikan olevan ohi.

Kattavasta setistä huolimatta useita loistavia kappaleita jäi myös kuulematta. Siivekäs ystävä -ep oli esimerkiksi suotta unohdettu biisilistaa laadittaessa. Toisaalta nyt kuulluista kappaleista ei olisi kannattanut pudottaa mitään pois. Tämä kuvaa yhtyeen materiaalin tasoa, ohilyöntejä on huomattavan vähän. Nypyköiden lauluissa törmätään vastamäkiinkin perisuomalaiseen synkistelyyn ja ruikutukseen sortumatta. Se on harvinaisuudessaan arvokas taito. Laajempi tunneskaala erottaa Nypykät melkein samoilla vesillä seilailevista Eläkeläisistä, joiden huumori on jäänyt polkemaan paikalleen jo aikoja sitten. Humppa on tylsää, polkka ei.

Pieni sapiskan sivallus on annettava esiintymispaikan sisustuksesta. Ruokapöydät ja istumapaikat sotivat keikan tunnelmaa vastaan; tilaa polkkaamiselle jäi kovin vähän. Keikan loppupuolella innokkaimmat polkkaajat tosin riuhtautuivat liikunnan riemuihin vaikka väkisin, ympärillään kiihkeä komppi, haikea haitari, salasanoja ja hyvää seuraa.

Pojat perkele, ettehän lopeta vielä!

Hannu Linkola


4.12.2001

NYPYKÄT MYYNYT ENEMMÄN KUIN ANSSI KELA.

INGRESSI: Heinolalaiset polkan kuninkaat, Nypykät-orkesteri, ovat tähän päivään mennessä myyneet enemmän kuin Anssi Kelan uutuusalbumi Nummela.

Pohjautuen tilastoihin yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelta näyttävät Nypyköiden myyntiluvut murskaavilta verrattuna esimerkiksi Anssi Kelan vastaaviin. Me kuluttajat erehdymme herkästi uskomaan harhaa, jossa mediakohun saatteleman kulloisenkin julkkisartistin myytyjen kappaleitten määrä tuntuu huikealta. Mutta usein jo pelkästään Nypyköiden saavuttamat lukemat riittävät murskaamaan Mestareiden tai minkä aktin milloinkin piikkiin kohonneen kappalemyynnin. Pääsääntöisesti harhaa tuntuu ruokkivan erilaiset käytetyt mittayksiköt. Nypyköiden kiloja ei ole helppo verrata suoraan muiden artistien kappalemyynteihin.

Historian saatossa kenties vain Luonteri Surf saattaisi kykenee pistämään kampoihin Nypyköiden neljän ammattitaitoisen torimyyjän perunanmyyntiluvuille. Asia on kuitenkin vielä vailla selkeää todistusta.

Lähde: Roitters/JKL


7.12.2001 Tuomas Rosberg

POPFINLANDIA II
Nypykät keikalla HeIsingin jäähallissa 6.12.01

Alustava puhe ennen keikkaa oli, että jos joku eroaa bändistä kesken keikan, vaatteet pitää riisua pois. Alasti maailmaan tullaankin. Suomen itsenäisyydestä ei puhuttu paitsi Yves kertoi että veteraanit tekivät työnsä EU:ta vastaan. FME&J oli jäykkä, Myllykoski spennasi liikaa. Pave Maijanen ja Moog Konttinen tekivät työnsä hienosti. Nypykät siirtyi kylmästä kuormaeteisestä lavalle.

Lyhyt keikka ei luonut hyvää tunnelmaa etukäteen. Jazzilla taivaaseen parani loppua kohti. Palmunen sai biisin hyvään alkuun, ja sitten takarivi alkoi svengata. Pertti soitti viulua tyynenä vaikka lavalla sitä ei kuulunut. Ville ja Lippa lauloivat shallalaat. Silminnäkijä, orkesterin omainen Réa Liivinkanta (nimi muutettu) sanoo: "Jatsi parani loppua kohti. Kala lensi oikealla tavalla. Toinen biisi jo irtosi". Tällä hän tarkoittaa kappaletta Lasten laulu. Välissä esitettiin katkelma "On kanki maassa ja järki jäässä". Pullinen säesti viittomakielellä. "Loppupuolella bändi kuulosti Nypyköiltä", silminnäkijä todistaa. Yleisö lämpeni Pullisen raivokkaan kalakitaran edessä. Kala, joka tällä kertaa oli hoikka hauki 1,5 kg hajosi mössöksi, jota heitettiin myös kuulijoiden päälle. Joni sanoi ettei huomannut kala-aktia lainkaan. Voi olla että kala ei näkynyt kunnolla jäähallin lehtereillekään. Keikan lopussa allekirjoittanut heitti vahingossa tamburiinin Viikin päähän. Seuraus oli kuhmu.

Järjestäjät pitivät jälkipuolen artistien osaa vaarallisena, kun yleisön päälle oli lämmittelyssä heitetty kalaa. Velkki korosti, että kalaa oli tiedusteltu MTV3:n puolelta.

Suut kuivuivat lavalla tuhatpäisen yleisön ja TV-kameroiden edessä. Kun juomaa oli saatu, Yves vannoi että Štun viimeinen keikka, ja tarkensi sanoneensa saman jo ennen kahta edellistä keikkaa. Lippa sanoi, että kappaleet meni ulkomuistista, mutta hauki pelasti tunnelman muistelun arvoiseksi. Velkki oli hyperdrivessä: "Prrrööt! (toim. huom: suulla teki) Tissit! Kohta näytän munat! Mun täytyy sanoa, että Nypykät on PUNK!" Velkki pyysi tähän vahvistusta kaikilta ympärillä istuvilta. Velkin helpotuksen ymmärtää jos laskee hänen laskemattomat työtuntinsa Nypyköiden nostalgiakeikkojen ja Livekala-levyn järjestelyissä. Kalle: "Aikakoneen Ansi (nimi muutettu) lupasi ottaa poskeen." Ville piti peukkua: "Hyvä keikka!", johon Palmunen että "Liftaatko sinä?"

Iloisen tunnelman kruunasi palkkaan kuuluva keskiolut. Muutkin artistit esiintyivät. Iloittiin myös siitä, että keikalla kuitattiin velat kahden edellisen keikan miksauksista yms. Muisteltiin ja aika moni halusi syleillä. Kalle oli sitä mieltä, että jokaisen pitäisi saada yhtä hauska nuoruus kuin meillä oli. Ja meidän pitäisi saada uusi hauska nuoruus, mutta Suomessa se ei onnistu. Hallitus on syypää.

Moi se on Kalle tässä. soitin just keikan, mut sammuin jo ennen sitä. Paskha bändi.

Gusta Sombrero eiku Tuomas Rosberg

P. S. Kerran vuonna 1991 keikkapalkkio oli olutta, ja 11 miestä nauttivat 137 pitkää. Sitten henkilökunta ilmoitti, että palkka on maksettu ja näkemiin. Menimme vielä yökerhoon. Siellä tuli hämärää riitaa ja joku kaatoi kaljaa muiden päälle. Seuraavana aamuna Pepe ei moikannut allekirjoittanutta ja Palmusta torilla. Mietimme syytä, emme muistaneet mitään. Kauhistuneina orkesterin riitautumisesta ratkaisua mietittiin. Palmunen ehdotti, että lähdetään Jyväskylään. Bussimatka sujui hyvin, ja perillä menimme Timo Hyytiäisen (nimi muutettu) kesäteatteria katsomaan. Väliajalla soitin tutulle ja kerroin olinpaikkani. Tyttö sanoi hakevansa minut ja ajoi isänsä autolla Savon ja Pohjanmaan välimailta Jyväskylään. Menimme hänen kotiinsa karjatilalle. Jännitin ensitapaamista vanhempien kanssa. Isäntä avasi: "Oletkos viime aikoina käynyt raveissa?" Tunnustin etten ollut koskaan käynyt raveissa. Olin tilalla viikon. Kun palasin Heinolaan, äiti oli vihainen. "Jos minulla olisi tuollainen mies, niin ei olisi enää kotiin tulemista!" Isä muistutti, että aikuisenkin pitää muistaa kertoa omaisilleen, jos lähtee lyhyellä varoitusajalla. Pepe kertoi, että ei ollut huomannut meitä torikahvilassa, koska oli niin väsynyt.

[Pääsivu] [Uutiset] [Keikat] [Miehistö] [Kuvagalleria] [Tuotokset] [Muut orkesterit]

© 1997-2011 Mega's Metal Asylum, Poko Records, Johanna Kustannus & Pöhö Records